Aina näin talvella minulle iskee pakkoneuloosi. Pakkoneuloosi on ilmentynyt vasta ns. "aikuisiällä". Ensipuraisu neulomiseen toki koettiin jo peruskoulussa. Pakkovillasukistani tuli niin vetelät, että ne tippuvat kävelessä matkalle. Seuraavana vuonna minun piti tehdä pakkovillalapaset. Toisesta tuli yhtä vetelä kuin sukista. Opettaja käski tehdä tiukempaa, niin minähän tein niin kireää, ettei neuletta varmaan saisi saksillakaan poikki. Villapaidankin kilkutin koulussa. Siitä tuli teknisesti ihan hyvä, mutta lamavuosia kun elettiin, langat olivat niin hirveän värisiä, että eipä paita monta kertaa päällä käynyt. Näistä kokemuksista piti kulua useampi vuosi aikaa, ennen kuin itse omatoimisesti innostuin uudelleen neulomisesta, eli kutomisesta, eli tikkuamisesta :) tai kuten lapseni sanoo: "äiti putoo".

Tänä syksynä tämä äiti aloitti putomaan pinsessalleen peittoa. Edelleen hivenen vaiheessa, mutta on se toki tästä tilanteesta jo edennyt.

 

Opiston opintomatkalla tuli kilkutettua säärystimet valmiiksi ja niitä onkin tarvittu talven aikana.

 

Näitä "pörröhuiveja" tuli tehtyä kaksikin ennen joulua. Koko homma lähti liikenteeseen opiston käsityöopettajilta...

 

Kun tulis joku ja päättelisi tämän liivin... ja ompelisi siihen napin kiinni...

 

Tästä huivista olen ylpeä! Osasin IHAN ITSE lukea neuleohjetta ja neuloa aivan oikein!!!

 

Arvatkaas, mitä minä en osaa? En osaa virkata, mutta sitkeästi opettelen. Tämä tässä on neliönmuotoinen, ekologinen, pestävä tiskirätti. Ehkä se juuri ja juuri kelpaa tiskirätiksi? Olen ylpeä siitä, että osasin virkata ihan itse näinkin pitkälle! Jos sitten seuraavasta tulee jo neliö?

 

Onnistumisen intoa ja iloa,

~ pirita